Rokotteiden teho

woman being vaccinated
© iStock

Rokotteen tehokkuus riippuu sen kyvystä ehkäistä tietty tauti. Luvan saaneet rokotteet ovat tehokkaita tautien ehkäisyssä ja väestön suojaamisessa, kun niitä käytetään oikein.

Mikään rokote ei ole sataprosenttisen tehokas kaikilla rokotetuilla, mikä pätee kaikkiin lääkkeisiin. Rokotteen teho yksittäisellä henkilöllä riippuu useista tekijöistä. Niitä ovat seuraavat:

  • henkilön ikä
  • hänen mahdolliset muut sairautensa
  • rokotuksesta kulunut aika
  • aiempi kosketus tautiin
  • miten rokote annetaan
  • rokote.

Esimerkiksi rokote tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan (MMR) on erittäin tehokas tautien ehkäisyssä. Se antaa tavallisesti elinikäisen suojan. Sen teho on noin 97–99 % terveillä lapsilla, jotka saavat kaksi annosta.

Joissakin olosuhteissa henkilö voi silti saada taudin jopa saatuaan suositellut annokset rokotetta sitä vastaan. Tämä johtuu siitä, että henkilölle ei ole kehittynyt riittävää suojaa tautia vastaan tai että immuunisuoja vähenee ajan kuluessa. Näissä tapauksissa kuitenkin henkilön oireet ovat usein lievemmät kuin ne olisivat olleet ilman rokotusta. On myös epätodennäköisempää, että he tartuttavat muita.

Rokottamisen edut

Rokotteet ehkäisevät sairauksia, jotka voivat aiheuttaa terveysongelmia, vammoja tai jopa kuoleman. Monet taudit ovat nykyään harvinaisia rokottamisen ansiosta.

Page last updated 13 Maa 2020