Päätökset Euroopan eri maissa käytettävistä rokotteista

elderly lady being vaccinated

Yksittäiset Euroopan maat päättävät itse, mitkä rokotteet sisältyvät niiden kansallisiin rokotusohjelmiin ja rahoitetaan niiden kansallisista terveydenhuoltojärjestelmistä. Päätökset perustuvat paikallisiin olosuhteisiin, esimerkiksi siihen, miten yleinen jokin tauti on, sekä taloudellisiin näkökohtiin.

Useimmat EU:n/ETA:n jäsenvaltioiden rokotusohjelmat sisältävät jopa 20:ltä eri taudilta suojaavia rokotteita, joita annetaan ihmisille tietyssä iässä. Tämän lisäksi joskus suositellaan tietyiltä taudeilta suojaavia rokotteita suuririskisille ryhmille, joita ovat esimerkiksi pitkäaikaissairaat, tai henkilöt, jotka suunnittelevat matkustavansa maailman muihin osiin.

Jotkin rokotteet suojaavat vain yhdeltä taudilta, kun taas toiset suojaavat useammalta taudilta. Toisinaan kerralla voidaan antaa useampi kuin yksi rokote suojaamaan useilta tartuntataudeilta. Rokotteiden yhdistelmäkäyttö on vakiintunutta, ja se perustuu tieteellisiin tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu sen hyötyjä ja turvallisuutta.

Lisätietoja kansallisista rokotusohjelmista saa ECDC:n rokotusohjelmien verkkosivulta. Kannattaa tutustua myös EU:n/ETA:n jäsenvaltioiden virallisiin rokotussivustoihin, joiden linkit ovat täällä.

Rokottamisen edut

Rokotteet ehkäisevät sairauksia, jotka voivat aiheuttaa terveysongelmia, vammoja tai jopa kuoleman. Monet taudit ovat nykyään harvinaisia rokottamisen ansiosta.

Rokotteiden teho

Hyväksytyillä rokotteilla ehkäistään tehokkaasti tauteja, vakavia oireita ja tautien leviämistä.

Page last updated 13 Maa 2020